Mahdollisuus olla osa omaa elämää

Kokeillaas nyt livebloggausta vaihteeksi Qaikun tai Twitterin liverapon sijaan. Kovin mielenkiintoinen tilaisuus kuulla tuoreen kotikaupunkini Mikkelin kehitysjohtaja Soile Kuitusen avusta “Mahdollisuus olla osa omaa elämää”, varsinkin kun ilolla otin vastaan myös kahvikutsun ensiviikolle, jossa annetaan uusille kaupunkilaisille tilaisuus tulla mukaan kehittämään uutta kotipaikkaansa. Aika hyvä avaus. Siitä lisää myöhemmin.

11.12.2009

Kuitusella on tutkijatausta (mikkeliläisyys syntymälahjana)  ja nyt hän saa laittaa kädet konkreettisesti saveen: askeleet ovat alussa vasta, mutta kannatta tsekata mm.  Minun Mikkelini . Foorumikonseptia edelsivät käyttäjäfoorumit, joissa kysyttiin mm. että voiko tavallinen ihminen esittää yksityisiä ajatuksiaan foorumilla.

Mikkeli on vanhan hallintokeskus – Päämaja-kaupunki. Täällä on vahvaa yhteisöllisyyttä. Savolaisten kyvyn ja halun kommunikoida on tämä kirjoittava pohjoisen eläväkin huomannut nopeasti.

“Tulossa on uusi sukupolvi, joka ei kumartele vanhoja auktoriteettirakenteita – ei edes välttämättä halua tunnistaa niitä.”

Mikkelin askelmia mm:

– ei ole  projekti jota ohjataan systemaattisesti

-tavoitteena käyttäjälähtöiset palvelut

-innovatiivinen palvelujen järjestäminen…

Yhteisen ymmäryksen rakentumista varten Mikkeli-foorumi —> Käyttäjälähtöinen palveluiden kehittäminen —> Konkreettinen tekeminen: koulu kylässä, päiväkoti 2.0. = osallistavan suunnittelun ja empowermentin kokeilut.

Kuitusen havaintoja:

Kansalaiskunnan rakentuminen ja kuntakehittäminen vaativat keskenään erilaiset tilat ja paikat.

Mikkeli-foorumi on osallistumista – yhteisen ymmärryksen rakentumista, ei päätöksentekoa.

Mikkeli-foorumit ovat osa kansalaiskuntaa – periaatteita:

Kommunikaatio

Avoimuus

Läpinäkyvyys

Vuorovaikutteisuus

Rakentavuus

Demokraattisuus

Verkonkäyttö

Kumppanuus

Foorumit vahvistavat keskustelukulttuuria ja aktivoivat kuntalaisia. Haasteena on mitä teemalle tapahtuu foorumin jälkeen?

Otavan Oppimislaboratorio minut veti Mikkeliin. Itselleni on ollut hienoa huomata, että innovatiivisen (helmeksi Kuitunenkin Otavaa mainosti) työyhteisön lisäksi olen myös muuttanut alueelle, jossa on rohkeutta tutkia ja testata tuoreita tapoja toimia eikä vain puhua niistä. Maakunnat ovat olleet aina mielestäni luovuuden kehto, joissa on oikeasti mahdollista toimia – toimia! Vaan eivät ole (naapuri-)kaupunkien kehitysjohtajat aiemmin kutsuneet kahvittelemaan uusia kaupunkilaisia, jotka katsovat aluetta ja sen mahdollisuuksia tuorein silmin. 🙂

Tässä tapauksessa muuttokuorma kaupunkiin liikkui neljän visiitin perusteella, joista yhden 12 tunnin vierailun aikana ostin mm. asunnon. Ensivaikutelmalla (ja ahkerilla kiinteistövälittäjillä, jotka oikeasti promoavat kaupungin muualta tulijoille) on merkitystä. Kuudessa tunnissa kiersin kaikki 12 kohdetta, jotka näin tutkimisen arvoisina asumistarjonnasta. Kokemus vaati tarkkaa etukäteistyötä verkossa, tietoa verkostoista ja luottamista intuitioon. No ja onhan täällä nättiä luontoa… muuta en kaupungista muuttopäästöstä tehdessä tiennutkään.  Itse olen kiinnostuneena analysoinut erityisesti palvelurakennetta laidasta laitaan samalla, kun olen siirtänyt elämäni tähän uuteen kotikaupunkiini. Ehkä keskustelemme tästä ensi viikolla – toivottavasti uudet mikkeliläiset ovat ottaneet kutsun vastaan osallistua vanhoja kaupunkilaisia innokkaammin.

Vahva ja vapaa?

Suuri Kansalaisvaikuttamisen Paja jyllää juuri Otavassa ja yksi live-delfoissa ihmetellyistä sanapareista oli vahva ja vapaa. Ajattelin viimein tämän innoittamana julkaista pätkän KAUAN roikkuneesta draftista. Olkaapa vapaat lukemaan!

Mitä on vapaus, mistä vapaus syntyy?

Vapaa mistä, vapaa mihin?

Pikaiset kommentit otsikkoon
Pikaiset kommentit otsikkoon
  • Vapaus on poliittinen ja filosofinen käsite, jonka sisällöstä ei useinkaan ole yksimielisyyttä.
  • Modernin eurooppalaisen ajattelun traditiossa vapauden käsite liitetään yksilönvapauteen ja ihmisen – yksilön, ihmisryhmän tai ihmiskunnan – itsemääräämisen ihanteeseen.
  • Valtiovallalla on oikeus rajoittaa yksilön vapautta silloin, kun tämä vahingoittaa toiminnallaan muita.

Vapaus, avoimuus ja suvaitsevaisuus

Jos vapautta on vaikea määrittää, vain harva rohkenee ruotimaan avoimuutta. Olla vapaa  – olla avoimesti sitä mitä on, sellainen kuin on? Tarkastella maailmaa avoimin silmin –  kuin lapsi, uteliaana ja luottaen, että elämä ja ihmisyys kantavat? Itselleni nämä kolme sanaa: vapaus, avoimuus ja suvaitsevaisuus, liittyvät kiinteästi toisiinsa. Voiko yksilö olla vapaa, jos yhteiskunta ei suvaitse hänen olla avoimesti itsensä? Mitä on suvaitsevaisuus, missä menevät suvaitsevaisuuden rajat?’

VAPAUS

Laki on yksi interkulttuurinen reunaehto, joka määrittää viestintäämme ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan sekä rajaa toimintaamme yhteisöissä. Vapaus viestinnässä, sananvapaus, vapaus kommentoida…sallia ja suvaita kritiikkiä yhteiskuntaa, yhteisöä ja yksilöä koskien – mahdollisuuksia oppia ja kasvaa ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja omaa itseään. Avoimuus ja vapaus pakottaa, kannustaa ja innostaa dialogiin – nostattaa pärskeitä, mutta kuljettaa meitä kaikkia eteenpäin, yksilöä, yhteisöjä ja yhteiskuntaa.

Katso peiliin ja katso, näet ihmisen

John Stuart Millin (1806-1873) mukaan yksilöllä pitää olla vapaus tehdä mitä haluaa, kunhan hän ei rajoita toisten vastaavaa vapautta.  Suvaitsevaisuudella käsitän myös sen, että ollakseen aidosti suvaitsevainen on suvaittava suvaitsemattomuutta. Jokaisella on syynsä,  perusteensa ja oikeus näkökulmaansa. En ollut törmännyt tähän määritelmään aiemmin julkisuudessa, ja siksi se pistikin silmääni Eero Iloniemen kirjoituksessa monikulttuurisuudesta (Nykypäivä 15.5.2009)  – “jos aidosti uskomme, että elämäntavat, uskomukset ja kulttuurit ovat arvoiltaan vain toistensa peilikuvia ja samanarvoisia, miksi kantaisimme huolta maahanmuuttajien sopeutumisesta?” Iloniemen mukaan perinteisen monikulttuurisuus ihanteen lähtökohdat ovat älyllisesti epärehelliset. “Me olemme tottuneet kritisoimaan omat instituutiomme merkityksettömiksi, mutta emme tunne muiden Eurooppaan muuttaneiden kulttuurien instituutioita kyllin hyvin, jotta ymmärtäisimme niiden vaikutuksen yhteisöihin”. Hyväksymme “yhteiskunnallisen taiteen”, kritiikin omissa instituutioissamme, mutta toteutamme sananvapautta hyvin varovaisesti varoen “vastuutonta ärsyttämistä”. Iloniemi kääntää todellisuuden ja suvaitsevaisuuden summan vastuunpakoiluksi – suvaitsemmeko muilta sellaista mitä emme itsellemme salli? Ylenpalttinen suvaitsevaisuus voikin kääntyä koko yhteiskuntaamme vastaan, sillä miten voi sopeutua johonkin, jota ei ole määritelty  – millaisella taustalla, kielitaidolla ja henkisellä/fyysisellä jaksamisella varustettu henkilö jaksaa kaivaa tästä suvaitsevaisuuden suosta ne keskeiset arvot, joilla tässä yhteiskunnassa pärjätään? Yhteiskunnan kehittymisen kannalta on olennaista myös nostaa niitä pärskeitä, sillä kuinka voimme kasvaa ja kasvattaa kriittiseen kansalaisuuteen, jos arvot hukkuvat ymmärrykseen eikä niitä koskaan haasteta, tarkastella avoimena yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilön kehityksen muutokselle?

Miksi voimme tulla?

Venäläisen Ville kirjoitti blogissaan avoimuudesta ja fundamentalismista. Vaikka asioiden läpilyöntiin tarvitaankin tietynlaista fundamentalismia edelläkävijöiltä (Helge V. Keitel epäili sitä jopa narsismin oireeksi), on vaarallista kiinnittää asioita ja ilmiöitä tiukkoihin raameihin. Pidin Villen tavasta määritellä avoimuutta näin:

Itse näen avoimuuden keskeisesti omana kykynä kuunnella toisia ja jakaa omaansa muille. Molemmat ovat taitoja, jotka opitaan ja niissä voi aina oppia paremmaksi. Siksi avoimuuden käsitteeseen pitää liittää myös oppiminen – meidän pitää pystyä näkemään toisissamme ja itsessämme se miksi voimme tulla, eikä vain arvioida itseämme nykytilan kautta. Eli ehkä avoimuus onkin pohjimmiltaan mielentila johon pyrkiä.

1700-luvun valistusfilosofit esittivät, että ihmisen tavoite on vapautua käyttämällä järkeään, hallitsemalla luontoa ja taikauskoisia taipumuksiaan sekä järjestämällä yhteiskunta rationaalisesti keskinäisin sopimuksin. Rationaalisuudesta siirryttiin romanttiikkaan, jossa itseilmaisu oli keskeinen määrite vapaudelle – jotenkin romanttisia siis myös tämän päivän sosiaaliset verkostot, joissa sananvapaus, vapaus kommentoida ja julkistaa myös itseilmauksiaan monissa eri formaateissa- eri kanavilla – on merkittävää, sallittua ja suotavaa. Tell the world who you are – bloggaa, mikrobloggaa, päivitä statuksesi, jokainen on vapaa ilmaisemaan itseään. Eikä se edellytä edes kovin kummoista teknistä osaamista tai laitteistoja, jokainen voi. Mutta opittavaa on paljon.

Viihde verottaa suuren osan ajastamme tänä päivänä ja “itseilmauksista” suurin on viihdettä – itselle ja muille – mutta mahdollisuudet vaikuttaa, oppia ja kasvaa ovat olemassa. Itsekritiikki syntyy myös ymmärryksestä, mitä teen, missä ja kenelle?  Väline on saatavilla,  mutta valta vain harvoilla. Tarvitaan ohjausta, opastusta ja oppia – mutta kuinka pidämme ohjatessamme kiinni avoimuudesta ja vapaudesta – yksilön perustavasta oikeudesta ilmaista mielipiteensä, tuoda esiin luovuutensa ja kannustaa siihen vielä samalla? Miten säilytämme tasa-arvon verkossa, kun käytännössä toisilla on suuremmat vapaudet kuin toisilla? Mitkä ovat tietoyhteiskunnan rajat ja raamit? Mitkä vaikutukset verkossa tapahtuvalla liikehdinnällä on todellisuuteen – yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilön kehitykseen?

My Alphabeths of Social Media

IRIS XV • learning to fly

APPS make your life so much easier. Though now and then, it is difficult to follow all the ones your using. Still, apps offer you interesting paths even to the creation of the perpetual motion machine. 🙂

BLOGs for every purpose. Read, write and learn – save some shrinking expenses. All you need for peer support and conversation – sharing and caring. Pages and tools basically for free to connect on the form that you can decide. Further more a chance to make your living out of it – blogging can be a start of a new career for some persons.


COMMENTS
are manifestation for the freedom of speech. It is a new point of view – a point of self evaluation and a point of mental growth.

Do you want to know what I consider DELICIOUS on the Web?

eEVANGELISE every time you can! We need you to lead us. Opening eyes for the new level of shared knowledge is not only essential to the development of an individual, but for the whole society that we are living in.


FRIENDS -Feeds – Facebook – Friendfeed – Followers – Follow
The F-words can be incredibly valuable. Some are even making business of it. What is the price of a follower? Is there a price for a friend?

GOOGLE tells you all you’ll ever need to know. Also about you, your fellows and your neighbors. If you’re not ranked – do you exist?

HOME -feed, -page… Home. Where do you live?

INNOVATION is a spirit of mind – alive and vivid on the channels of social media. And certainly, I would not mind finding the best practicies for recognising new innovations on the web. That is the reason for the journey.

JOY for your every day life. Enjoy a hint of entertainment if you wish, but what is more important in social media are some means to save time for something delightful in real life.

KEYWORDS make it easy to classify and mark issues. Tag what you create, tag what you share!

LinkedIn is a telephone booth near me, if Facebook is my living room.

MEETINGS: on line, off line, IRL, ISL – just to CU!

NETWORKING is fun and effective. Otherwise I’d have drown for the information flow quite a long time ago.

OPEN means transparency and trust. Among others it is security which grows from confidence. Open means also receptivity to new ideas.

Ping.Fm is just a channel for updating. We do need tools to share contents effectively.

QUESTION of the future? If someone has the answer, please do not share that one with me. I do enjoy my journey.

RSS is Really Simple Syndication for Reading Sources Simultaneously  – just for your convenience, saving your time.

Sharing IS sexy!

TWITTER feed is the vivid one. See what is interesting and hot right now, get a positive addiction to follow what is going on globally.

Ubiquitous Unique Universe – do the things you want to,  where ever and when ever you like.

Virtualworlds offer you a place to meet people live. Your avatar is a buffer that passes on the expressions you choose to share. In these immersive environments working can be fun and full of new experiences (like MY job is on daily basis 🙂 ).

Win-Win situations for all. Get in on time! Not yet is not an option – get in now or be late!

For the X-GENERATION technology just IS. Go on-line and go beyond the tools. Get social. Seriously – it is worth of it. What it takes is just some time to get used to the environment.

YOU and ME. Collaboration is one of the key issues that interests me in social media. The only way that new authority can be transformed.

ZEN on the journey to the social media: do not estimate the arrival times or rapid ROI’s. Enjoy the ride – benefits will get to you when the time is right.

Share

Diamonds Are a Girl’s Best Friend

Piti kirjoittamani vain pieni kommentti Venäläisen Villen postaukseen, mutta tästä tulikin ihan itsenäinen blogahdus.  Ja hyvä niin, sillä radiohiljaisuutta on kestänyt jo aivan liian kauan – tämä draftikin vain venyi ja vanui. Villen alkuperäinen teksti vilahtaa tässä postauksessa kursiivina. Ville kirjoitti taannoin Mind Trek -konferenssissa olleesta Pekka Himasen puheenvuorosta: ”Culture of Interaction – enriching Interaction”, ja veti hyvin yhteen ihmisten ristiriitaisia tuntemuksia esityksestä, jotka tulivat kiinnostavasti esille eri kanavilla. Samaa esitystä on kommentoitu kiivaasti niin blogeissa kuin keskusteluissa laajemminkin.

Kiinnostavaa oli myös se, miten itse luin Villen kirjoituksen. Kuin tuttua sanomalehteä – otsikot todennäköisesti tylsinä ohittaen, janoten uusia oivalluksia sekä kiperiä kysymyksiä ja tarttuen sitten kuitenkin niihin asioihin jotka olivat tuttuja, koettuja, jo ensilukemalta. Ja niihin jotenkin pettyneenä takertuen ohitin sen varsinaisen pointin – aika kätevästi – luullen lukevani siitä, mistä kaikki olivat puhuneet viime aikoina. Luullen myös tietäväni mistä Ville kirjoittaa, vaivautumatta lukemaan koko tekstiä – luottaen tuttuuden kokemukseen.

Vielä kerran #stophimanen

Himasesta vielä sen verran, että itse olin kriittinen sisällön suhteen. Kuultu jo. Jotenkin sitä odottaa, että esiintyjä jaksaa jokaiseen konferenssiin hioa omaa näkemystään, etsiä näkökulmia tai uusia caseja. Minä olin ensisijaisesti pettynyt sisältöön, en aiheeseen tai esitystapaan. Pidin Himasen esityksen teemoja kiinnostavina, löysin vertauskuvat luovina – mutta jotenkin koin jo kuulleeni ne hänen aiemmissa esityksissään.

Tästä kaikesta avautui pitkiä keskusteluja eri foorumeille. Minusta on uskomatonta, miten paljon joku voi käyttää aikaa lopulta kuitenkin epäolennaisten asioiden (kuten yksittäisen henkilön esitystaidon) ruotimiseen, mutta se mitä Twitterissä liikkui oli ilmiönä kiinnostavaa. Kuinka asiat kulkevat, kuinka vähän viestin varsinaiseen sisältöön keskitytään. Mitä edelleen voidaan tai halutaan lopulta sanoa?

Ennakkoasenteet estävät oppimista, eläytymistä ja luovuutta

Olen ahne, en jaksa kuunnella Himasta Himasen vuoksi. Tunnetulta filosofilta toivoin avausta aiheeseen uudesta näkökulmasta, jotenkin jotain jossa olisi tulevaisuuden kärki tai ymmärrys jostain, jota emme vielä näe.

Itse ajattelin Himasen varmasti valmistelleen sisällöltään kiinnostavan, syväluotaavan esityksen – kokemuksesta en edes odottanut suurta esiintymisen juhlaa – mutta petyin, kun odotin enemmän tuoreita ajatuksia kuin mitä sain. Ehkä osuutta oli toki myös sillä, että olin todellakin kuunnellut ja katsellut hyviä esityksiä jo kaksi päivää, mutta olin mielestäni avoin, koska uskoin saavani kuulla jotain uutta, jotain joka herättäisi jotain itsessäni. Että ajatusaihio, helmi, asettuisi toisen kylkeen ja hohtaisi timantin lailla.

” — Me määritämme sen mukaan mistä me pidämme, mitä me arvostamme, keitä me tunnemme, mihin olemme kouluttautuneet ja mitä missä olemme mielestämme hyviä sen mitä olemme valmiita kuulemaan. Kuuntelusuhteet muodostavat hierarkian ei niinkään ylhäältä asetetut asemat. Tämä on avoimen innovoinnin kannalta heikkous siinä kuin perinteisetkin hierarkiat.”

Olen viime viikkoina ihastellut sitä osaamista, joka uudestä työyhteisöstäni löytyy. Perinteiset hierarkiat eivät rakenna turhaa byrokratiaa yhteisössämme. Käyttäisin niin mielelläni enemmän aikaa työtovereideni pöydän kulmalla notkumiseen, oppimiseen – tuntemaan oppimiseen, sillä meistä jokainen osaa niin paljon enemmän kuin varsinaiset työtehtävät kuvastavat. Erityisen riemuissani olen joka kerta, kun kuulen tai huomaan jonkun innostuneen jostain, joka laajentaa hänen omaa osaamistaan yli oppiainerajojen tai varsinaisen työtehtävän ja vastuiden. Kuinka voimme tukea tuota innostusta, jossa on luovuuden taikapölyä? Kuinka paljon voisimmekaan oppia toisiltamme? Millainen osaamispotentiaali yhteisössämme onkaan? Timantit voisivat loistaa hetkittäin myös aivan toisella tapaa, toisessa järjestyksessä, kuin ne nyt loistavat. Tuoda lisäkirjoa luovuuden spektriin.

Miten tätät oppimista voi tukea, avata näkyviin tai resurssoida? Aikaa voi allokoida eri tavoin, mutta lisäksi taidetaan tarvita asennemuutosta. Luovuus edellyttää aikaa, aikaa olla yhdessä ja yksin, kuulla ja kuunnella – aikaa myös koostaa ajatukset osaksi jo opittua. Meillä todellakin on taipumus viihtyä seurassa, jossa ihmiset ovat kaltaisiamme. Mutta on muistettava myös, että keskustelu lakkaa pian, jos kaikki ovat samaa mieltä. Tarvitaan tukea ja positiivistä nostetta, mutta myös tilaa nähdä kriittiset näkökulmat – arvostaa sitä haastetta, jolla ne mahdollistavat toisenlaisen totuuden ja tulevaisuuden. Itselleni on ainakin arvokasta nähdä vaihtoehtoja – enemmän kuin yksi totuus – jotta olen myös vapaa valitsemaan vaihtoehdoista.

”Asiantuntijuuden yksi negatiivinen määritelmä on ihminen joka lakkaa oppimasta. Ehkä asiantuntijuuden vaara onkin täsmällisemmin siinä että lakkaa kuuntelemasta. ” Sortuu oletuksiin, tuttuuden tuntemuksiin ja tietämiseen. Peiliin katsottaessa kannattaisi katsoa myös olkansa yli.

Teatterin tekeminen on tasapainoilua uuden tulkinnan, tuoreudun ja tuttuuden välillä


”Muusikko kuulee helposti kappaleet täynnä virheitä, kun taas tavallinen kuulija voi keskittyä nauttimaan musiikista ja sen sisällöstä huomaamatta yksittäisiä vääriä nuotteja. Näyttääkin siltä että mitä syvemmällä olemme jossain, niin sitä enemmän helposti mittaamme toisten suorituksia vasten omia taitojamme ja alamme myös arvottamaan heitä tätä kautta. Uskon että tämä piirre asuu meissä kaikissa. ”


On hyväksyttävä omat rajansa, jotta voi nauttia taiteesta

Pienen pienenä tyttönä haaveilin balettitanssijan urasta, ja kiitos muutaman balettitunnin tajusin, että osani on katsoa ja nauttia esityksestä. Baletti on jotain, jonka täydellisyyttä seuraan aina samalla hartaudella, arvostaen siitä suunnatonta kurinalaisuutta ja loputonta työtä, joka hyvän esityksen taustalla on. Minulta kesti paljon kauemmin päästä yli liki fyysistä tuskasta, jonka aiheutti Mozartin Taikahuilu. Jossain vaiheessa olisin ollut syvästi onnellinen, jos olisin voinut tuottaa kehostani Yön kuningattaren aarian nuotit, edes yksittäisinä ääninä. Mutta ei, en ole koloratuurisopraano. Nyt kuuntelen Taikahuilua jo nautiskellen, mutta kesti kauan päästä tähän, hyväksyä fyysisen rakenteeni rajat. Ilolla seuraan tytärtäni, joka rakastaa Mozartia (ja vain Mozartia, Ti-Ti-Nallea ja Lauri Tähkää), antautuu musiikille josta pitää, välittämättä siitä kenen tekemää tai esittämää se on. Ja säestää estotta myös Yön kuningatarta pyykkikorilla ja lusikoilla.

QueenOfTheNightAria1

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:QueenOfTheNightAria1.png

Taiteen kokemisessa on kyse osallisuudesta, joka voi joillain ilmentyä palavana haluna työskennellä näyttämöllä, näyttämön takana tai toisilla taiteen harrastajana sekä aktiivisena kuluttajana. Positiivinen kierre kulttuuriin.

Taide on aina kiinnostava esimerkki. Minulta on usein kysytty miten katson teatteria, ja siihen on tietysti monta vastausta riippuen siitä, olenko katsomassa esitystä teatterin ammattilaisena (arvioimassa jotain osasuoritusta tekijänä, kollegana tai opettajana) vai ”ihan katsojana”. Kun menen vapaa-ajallani teatteriin, uppoudun esitykseen – jos se on hyvä. Jos esitys ei tarjoa riittävän syvää elämystä, nostan katseeni kattoon ja rakenteisiin ja ryhdyn korjaamaan pitkästymistäni teknisen järjestelmän analyysillä. Joka on sekin usein kiinnostavaa, antoisaa ja opettavaista. Twiittaillut en sentään teatterista vielä ole. Monet ”tavalliset katsojat” ovat teatterin suurkuluttajia, nähneet enemmän yksittäisiä näytelmiä kuin minä koskaan, ja heidän pitkästymisensä vie heidät usein väliajalla pois salista tai innostaa keskusteluun vaikka naapurin ”Maijan” uudesta miehestä. He voivat syvästi pettyä, kun tulevat katomaan vaikkapa Heikki Kinnusta, eikä esitys sitten olekaan hauska. Heidän mielestään se on huono, koska ei se ei ole hauska tai Kinnunen ei ole hauska, vaikka Heikki Kinnunen olisi vallan loistava lavalla. Jokainen joka on koskaan osallistunut traagisen musikaaliin markkinointiin tuntee nämä ennakko-odotukset. Voi kun nämä katsojat saisikin ”kiinni” Twitteristä, esityksen aikana, jälkeen tai vielä mieluummin etukäteen – jos saisi auki tilan kysyä ja kertoa – kohdata.

Itse annan kuitenkin esitykselle mahdollisuuden kaapata mielenkiintoni vielä takaisin toisesta kiinnostavasta aiheesta (teatteritekniikasta), joka on saatavilla. Mahdollisuuden antaminen on leimallista kulttuurin kuluttamiselleni muutenkin, sillä en koskaan jätä esimerkiksi kirjaa kesken (tämä on tosin joidenkin mielestä merkki orastavasta autismista, vaikka itse lasken sen kirjoihin uppoutuneen suvun perimäksi). Kirjan lukeminen voi kestaää vaikka kolme vuotta, mutta koska joku on nähnyt sen vaivan – omistanut hetken sen löytämänsä ajatuksen helmen – että on jaksanut kirjoittaa kokonaisen kirjan jakaakseen sen, on se mielestäni lukemisen väärti. Kun sitten löydän sen helmen, on riemuni suuri kun piirrän merkin ja taitan kulman sivusta. Helmet vain harvoin muodostavat kauniin ketjun yhdessä teoksessa, mutta muuttuvat toivottavasti joskus vielä timanteiksi löytäessään parikseen oikean oivalluksen syötteenä tai selitteenä, kuvauksena ja tarinana toisesta ilmiöstä.

Taiteessa on esityksen sisällöstä riippumatta olennaista myös keskustelu, joka voi liikkua syvästi henkilökohtaisesta yhteiskunnallisiin aiheisiin. Teosten luomat elämykset, kokemukset voivat herättää keskustelua elämästä millä tahansa tasolla.

Olenko jo liian syvällä pikaruokakulttuurissa?

Miten viesti välittyy verkossa, minkä poimit omaksesi? Hakeeko silmä sen tutun elementin, tarvittaisiinko nostattavia väliotsikoita, tehostetut fontit vai mitä, jotta viesti välittyy oikein? Vai onko vika yksinkertaisesti lukijassa?

Harrastan yli 60 vuotta vanhoja kirjoja. Minulle painettu teksti on kauniita sanoja, vanhaa paperia, tunkkaista tuoksua – vanhoja viisauksia, jotka eivät kulu. On hienoa poimia aikaa nähneestä tekstistä kielikuvia, ilmauksia, joiden avaulla avaan juuri hetkessä kokemaani ja elämääni itselle ja muille. Helmet lukemastani ovat täydellisyyttä hipovia yksittäisiä lauseita, satiinisia sanapareja, joita tekee mieli silittää sormalla. Ne löytyvät usein upotettuna puuduttavaan aikakauden kuvaukseen, joka itsessään ja kaikessa monotonisuudessaan on kiehtova todiste muuttuneesta maailmasta.

Luen aina tilaisuuden tullen, ja luen verkossa ihan eri tavalla kuin painettua tekstiä. Tietovirta verkossa on nopeaa syötettä, vertaisverkon nostoja, pörinää kuumista aiheista – ilmiöitä, vaikkeivät kepeistä aiheista, niin ne luetaan ja välitetään  pääsääntöisen kepeästi. Toisinaan viesti liikkuu sisällön, toisinaan alkuperäisen lähettäjän perusteella – tälle verkostoosi kuuluvalle RT credittiä kasaten. Mutta mikä kynnys onkaan ojentaa kirjasi, jonka olet alleviivannut ja kommentoinut täyteen edes hyvälle ystävällesi? Mielesi tekee kirjaa lainatessasi selittää, mitä milläkin kommentilla tarkoitit itsellesi muistuvan mieleen, ja ainakin omat oivallukseni marginaaleissa ovat hyvin henkilökohtaisia. Haluan sanoa lainaajalle, että eiväthän muistiinmerkityt ajatukset ole valmiita, eikä niitä sellaisena kannata lukea.

Montako valmista ajatusta sinä olet lähettänyt mikroblogiin?

We do believe something bigger than ourselves!

We are at a unique age of human history

This post is outcome from Twitter. Think Social got tweeted the Wiring a web for global good. On the video embedded on the original post, the British Prime Minister says that we are at a unique age of human history and we are in a position to develop our shared global ethic and  moral sense — and able to work together to confront the challenges of poverty, security, climate change and the economy since we have the ability to communicate and organize globally.

This was the news of today and it hit me instantly to think and to think over once again. We do believe into something bigger than ourselves – and we do have the means to interact globally on individual level.  To think is to start, but we should be marching. Look at  the video linked from my Youtube playlist.

What is the belief for if don’t start marching?

We should not loose the change to meet our responsibilities. However, the society needs the stability of institutitons, but it is for all of us – the fact that is  missing or misunderstood  often in a very peculiar way nowadays. The first step has to be taken by each and one of us at some point for sustainablity of society. The order should be that the civic members and economies could be able to meet their needs and express their  potential, while preserving biodiversity and natural ecosystems, planning and acting for the ability to maintain these ideals in the very long term for the future.

What do you think of this talk?  Do you agree with the idea of global society? What is the manifestastation of the speech to notice? How could we take the first step to march?

Share

Twitterissä viimein

Tweetdecin lumoissa

Pakko kommentoida tämän aamun oivalluksia nyt sitten tännekin, sillä viime päivinä on tullut monta kyselyä, että miksi käyttää Twitteriä?

Oma Twitterin käyttöni (tokihan se on uteliaisuudesta pitänyt tsekata jo aiemmin) on ollut olematonta, sillä se ei innostanut minua ei ensi- eikä toisella kosketuksella sosiaalisen viestinnän välineenä. Koin sen jotenkin aivan liian yksisuuntaiseksi ilman suoraa palautetta. Käyttöliittymältään Twitter oli myös yksinkertaisesti tylsä.

Koska kuitenkin innostun kaikenmaailman härpäkkeistä Tweetdeck avasi twitteröinnin itselleni. FB kylkiäinen ja pörinän seuraaminen tekivät hommasta kiinnostavampaa. Saman huomasivat myös muut toisaalla samaan aikaan.

Silti jokin vaivasi tähän asti, koska itse en pidä asetelmasta, jossa sisältöjä rakennetaan pelkästään yleisölle, sillä näen jakamisen ja kohtaamisen tärkeimpänä sosiaalisen median ominaisuutena. Itselleni oli jotenkin karua seurata kuinka käyttäjät innostuvat seuraajiensa määrästä ja saavat siitä kimmokkeen tekemiselleen…ja samalla tajusin, että itse käytän Twitteriä kutakuinkin kuten Deliciousta eli artikkeleiden ja ajatusten hilloamiseen ja sehän on siihen huono. Twitter innostukseni alkoi taas laantua.

Kesän marjat odottavat säilöntää, mutta maistuvat parhailta tuoreina

Tänä aamuna kuitenkin oivalsin, että olen viime viikolla lukenut oikeasti enemmän kiinnostavia linkkejä kuin pitkään aikaan – ja se on itselleni äärimmäisen hyvä syy pyöriä Twitterissä. Tämän vertaisverkoston suora suositus on tosiaan nopeampi tapa tarttua kiinnostavampiin aiheisiin kuin Delicious verkosto. Näin etenkin, jos Delin verkosto on suppea, kuten itselläni koska olen käyttänyt sovellusta lähinnä kirjastoni järjestämiseen ja arkistointiin eli hilloamiseen.  Tästä on seurannut myös se, että Delin suorat tagit saavat nyt erityisen “painoarvon”, ja sen sijaan Twitteristä luetaan ns. nopeaa asiaa kommentoiden ja jakaen löytöjä eteenpäin. Mutta toki, jos näen aiheella jatkoarvoa, päätyy se Delicous-nimiseen säilöntäpurnukkaan.

Ja jotta ääntämys kehittyy kesälomallakin koitahan sanoa viisi kertaa peräkkäin Twitter ja sitten “voi”. 🙂


Share