Markkinoiden vai marginaalien suuntaan?

Ihmisten liikuttaminen poikkeavaan suuntaan reaalimaailmassa on haasteellista, ja sama pätee verkkoon!

Kirjoituksen otsikko on poimittu viime viikkoisesta Kalevasta. Jutussa oli kyse markkinoinnista, mutta yllä oleva lause herätti monta ajatusta.

1)     Mihin suuntaan halutaan liikuttaa ihmisiä: markkinoiden vai marginaalien?

2)     Poikkeava suunta? Millä kriteereillä yksilölle aidosti merkityksellinen aihe, elämys tai yhteisö on poikkeava? Mitataanko valtavirrasta poikkeamaa määrällä vai laadulla? Halutaanko tai onko tarpeen ohjata ihmisiä tietyille reiteille, ja millä keinoin?

Yksilön liikkumista verkossa on vaikea ennustaa, sillä ihmiset etsivät reittinsä omia teitään yksilöllisesti. Hakukoneilla näkyminen ei riitä toiminnasta tiedottamiseksi saatikka siihen innostamiseksi! Vaikka toiminnan tavoite olisikin ei-kaupallinen toiminta, on silti kyse markkinoinnista: on mentävä sinne missä osallistujat ovat jo muutenkin. Potentiaaliset toimijat täytyy paikallistaa ja tavoittaa heitä kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi Facebookin ryhmät ja suosikit tavoittavat monenlaisia toimijoita yritysten ja yhteisöjen sisällä, ja rajapinnassa sekä linkittävät mukaan myös täysin ulkopuolisia uusia uteliaita ja kiinnostuneita henkilöitä. Henkilökohtaiset verkostot muuttuvat vertaisviestinnän kautta  avautuviksi markkinoinnin laajakaistoiksi, joissa ryhmät ja sivustot ohjaavat toimijoita eteenpäin sähköisenä, interaktiivisena käyntikorttina. Pelkkä innostava ajatus tai jotensakin toimiva alusta ei kuitenkaan riitä yksin– on avattava silta toimintaan sieltä missä sitä jo on.

Sosiaalinen media on paitsi tiedotuskanava, myös väline sitouttamiseen.  Internetin maailmassa toiminnan määrää kuvataan usein kävijämäärillä tai lasketaan klikkauksia. Yksittäistä toimijaa koskettaa kuitenkin enemmän laatu ja toiminnan lisäarvo, joka syntyy yksilölle arvokkaasta eli merkityksellisestä tiedosta, toiminnasta tai elämyksestä. Sitoutuminen niin verkossa kuin IRL tapahtuvaan toimintaan syntyy osallisuuden kokemuksesta  – halutaan tehdä asioita, jotka koetaan merkitykselliseksi. Kun asia koetaan tärkeäksi henkilökohtaisella tasolla, etsitään myös vaihtoehtoisia tapoja vaikuttaa ja hoitaa asiat itse. Venäläisen Ville kirjoitti blogissaan suuryrityksistä ja ajattelun muutoksesta: ”Uuteen järkeen kuuluu avoimuus ja yhdessä tekeminen. Isoiltakaan pelureilta ei enää hyväksytä sooloilua ja pomottamista. Ihmiset eivät enää seuraa isoa auktoriteettiä. Ihmiset alkavat herätä siihen että he ovat aina yhdessä isompia.”

Kansalaisuuden idea on vettynyt

Televisio ei riitä kansalaiskasvattajaksi.  Oikeusministeri Tuija Brax on huolissaan, kun suomalaisissa perheissä ei enää puhuta politiikkaa kotona.  Päivänpolitiikka on pintapolitiikkaa, joka välittyy nuorille mediasta tuttuina naamoina ja vaikutelmina – ulkopuolelta katsottavana viihteenä. Mutta miten me vanhemmat, ”suurten ikäluokkien perässähiihtäjät”, edistämme asioiden avautumista nuorillemme?  Puhutaanko perheissä mistään yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista vai onko kaikki yhteinen, elämyksellinen toiminta viihteeseen tai kuluttamiseen nivoutunutta? Ja voiko kaiken kasvatusvastuun tosiaan sysätä kodin ulkopuolelle vai voidaanko vanhemmilta ”edellyttää” aktiivista keskustelua ja näkökulmien avaamista jälkikasvulleen koskien niin politiikkaa, uskontoa kuin elämää yleensä?

Politiikka on paitsi pintapolitiikkaa, myös valtiohallinnon koneisto, jossa puolueiden tehtävä on myydä vaihtoehdot kansalle. Jotta politiikasta tulee aidosti demokraattista, on sen avauduttava niihin toimintaympäristöihin ja niille foorumeille, joissa kansalaiset viihtyvät. Viihtyminen ja viihde taas ovat kaksi eri asiaa. Diginatiivit viihtyvät verkossa.

Avoimuus ja uudet toimintatavat mahdollistavat osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toisenlaisen tulevaisuuden, jossa yhteiskunta on ihmisten. Tommi Hoikkala väitti Ylen kolumnissaan jo, ettei yhteiskuntaa ole, että on vain yksittäisiä kuluttajakansalaisia. Kuluttajakansalainen, asiakas vai asukas? Liikelaitos vai palvelutuottaja? Termitkin hämärtävät osallisuuden kokemusta, sillä vaikka me itse olemme vaikuttanaat mallien valintaan, ne koetaan osaksi jotain toista olevaisuutta, jotain jonka päättäa joku muu. Itse näkisin kuitenkin myös toisen tulevaisuuden, jossa avaamalla vaikuttamisen kanavat saadaan osallisuus ja sen  innostama osallistuminen nostettua aivan toiseen potenssiin. Tähän liittyy samalla uusi kokemus yhteisten asioiden omistajuudesta. Yhteiskunta on meistä jokaisen: hoidettavat asiat ovat jokaisen, eivätkä joidenkin muiden.

Miksi tehdä asioista turhan monimutkaisia tai vaikeita? Hyvä argumentointikaan ei edellytä byrokraattista koneistoa, vaan voi yhtä hyvin rakentua nopeiden ja yksinkertaisten viestintäkanavien kautta. Osallistumalla vaikutamme omiin mahdollisuuksiimme, oikeuksiimme, etuihimme ja velvollisuuksiimme kansalaisena. Ehkä uusi kansalaisuus syntyykin tuosta yhdessä olemisesta, yhteisöllisyydestä, joka vain etsii uuden toteutumiskanavan ja konkretisoituu tapaamispaikaksi verkkoon? Sinne, missä aikaa vietetään muutenkin.

Seurantaloa valtaamassa

Kuulin taannoin tarinan siitä, miten nuoret 70-luvulla valtasivat ikkunanraamit kaulassa hämäläisen seurantalon tehdäkseen teatteria. Lieköhän nykyiset rippikouluikäiset ryhmittäytyisivät moiseen ponnistukseen harrataakseen yhdessä – vaikea kuvitella! Suomi on lähtökohtaisesti kuitenkin järjestötoiminnan mallimaa – mutta kuinka kauan? Haudataanko vankka kansalaisaktiivisuuden henki ja järjestötyön tieto-taito suurten ikäluokkien myötä vai uskalletaanko avata uusia tapoja toimia?

Verkko mahdollistaa hyvin erilaisia tapoja järjestötyölle ja osallistaa myös uusia toimijoita – ja jakaa eteenpäin olemassa olevaa tietoa järjestötoiminnasta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.  Vaikka salamaorganisaatiot ja itseohjautuva kansalaisaktiivisuus tuovatkin uusia tapoja toimia, on järjestötyölle IRL tilaa, tiloja ja tilausta myös tulevaisuudessa. Verkko on  paitsi mahdollisuus järjestää toimintaa,  myös keino avata reaalimaailman tekemistä ajasta ja paikasta riippumattomaksi – saatavilla olevaksi – kanavaksi aktiivisille kansalaisille. Verkossa myös harrastajamääriltään pienet alat tai pienet seurat voivat rakentaa verkostoja, joissa jaetaan ja viedään eteenpäin yhteisesti kiinnostavaa aihetta.

Löysistä siteistä suuntaa tulevaisuuteen

Maailma on entistä mutkikkaampi, mutta samalla tavoitettavissa suorien kontaktien kautta tavalla, joka ei ole koskaan ennen ollut mahdollinen. Lähestymiskynnys on matalampi ja viestinvälitys nopeaa. Tämän päivän uudet IT-käyttäjät ovat digitaalisia natiiveja, joilla on ulottuvillaan enemmän tietolähteitä kuin kenelläkään aikaisemmin – ja taidot etsiä tietoa. He ovat kiinnostuneita erilaisista asioista ja aiheista, ja hakevat yksilöllistä kosketuspintaa tapahtumiin ja tekemisiinsä –elämyksiä! Varsin usein myös elämyksellä ymmärretään tarkoitettavan samaa kuin viihteellä, mutta elämys on kuitenkin enemmän. Elämys on henkilökohtaisesti merkityksellinen kokemus, joka koskettaa, sitouttaa ja osallistaa toimintaan. Nuoret eivät kuitenkaan halua sitoutua, eivät politiikkaan tai  järjestötyöhön  – he arvostavat löysiä siteitä, yksittäisiin asioihin vaikuttamista – vapautta valikoida kansalaisaktiivisuuden profiilinsa.

Ja tarvitaanko virallista sitouttamista? Jospa toiminta syntyykin määrällisestä joukosta X toimijoita, jonka osallistujat tai toiminnan periaatteet vaihtuvat?  Tai sitten on kyettävä rakentamaan sellaisia vaikuttamiskanavia, jotka mahdollistavat ajallisesti lyhytkestoisen, yhden asian ajamisen.  Ville Venäläinen kirjoittaa tästä avoimen yhdistyksen ajatuksen muodossa, jossa toimivat ne ihmiset, joilla on aktiivinen vaan ei järjestömieli. Jos julkishallinnossa pystytään ottamaan käyttöön vastaavia avoimia kanavia, mahdollistaa tuo esimerkki yleisen toimintatavan tunnistamisen ja hyväksymisen kautta uudet toimintaperiaatteet myös yhdistyksille.

Nuoret haluavat osallistua valikoivasti – ja eikö se olekin parempi kuin ei osallistua ollenkaan? Itse ajattelen, että nuorille tämänkaltainen löysä liitos voikin olla juuri hyvä tapa etsiä omaa itseään ja rakentaa kuvaa maailmasta ja sen toiminnoista. Vasta kasvun myötä avautuu mahdollisuus ja motivaatio sitoutua kansalaistoimintaan, sovittaen se yksilön henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja –kokemukseen. Löysät siteet ovat kenttä, jolla osallistamme ja kasvatamme tulevaisuuden aktiivisia vaikuttajia.

Haaste on herättää nuoret  keskusteluun omasta tulevaisuudestaan.

Ihmisten liikuttaminen poikkeavaan suuntaan reaalimaailmassa on haasteellista, ja sama pätee verkkoon!

Kirjoituksen otsikko on poimittu viime viikkoisesta Kalevasta. Jutussa oli kyse markkinoinnista, mutta yllä oleva lause herätti monta ajatusta.

1) Mihin suuntaan halutaan liikuttaa ihmisiä: markkinoiden vai marginaalien?

2) Poikkeava suunta? Millä kriteereillä yksilölle aidosti merkityksellinen aihe, elämys tai yhteisö on poikkeava? Mitataanko valtavirrasta poikkeamaa määrällä vai laadulla? Halutaanko tai onko tarpeen ohjata ihmisiä tietyille reiteille, ja millä keinoin?

Yksilön liikkumista verkossa on vaikea ennustaa, sillä ihmiset etsivät reittinsä omia teitään yksilöllisesti. Hakukoneilla näkyminen ei riitä toiminnasta tiedottamiseksi saatikka siihen innostamiseksi! Potentiaaliset toimijat täytyy paikallistaa ja tavoittaa heitä kiinnostavalla tavalla. Vaikka toiminnan tavoite olisikin ei-kaupallinen toiminta, on silti kyse markkinoinnista: on mentävä sinne missä osallistujat ovat jo muutenkin. Esim. FB. Pelkkä innostava ajatus tai jotensakin toimiva alusta ei riitä – on avattava silta toimintaan sieltä missä sitä jo on!

Sitouttaminen = osallisuuden kokemus, osallistaminen – halutaan tehdä asioita, jotka koetaan merkitykselliseksi. Kun asia koetaan tärkeäksi henkilökohtaisella tasolla, etsitään myös vaihtoehtoisia tapoja vaikuttaa ja hoitaa asiat itse. Venäläisen Ville kirjoitti blogissaan suuryrityksistä ja ajattelun muutoksesta. ”Uuteen järkeen kuuluu avoimuus ja yhdessä tekeminen. Isoiltakaan pelureilta ei enää hyväksytä sooloilua ja pomottamista. Ihmiset eivät enää seuraa isoa auktoriteettiä. Ihmiset alkavat herätä siihen että he ovat aina yhdessä isompia.”

Internet-maailmassa näkyy usein toiminnan määrä mittarina: montako kävijää jne. Yksittäistä toimijaa koskettaa kuitenkin enemmän laatu, ja toiminnan lisäarvo, joka syntyy yksilölle arvokkaasta eli merkityksellisestä tiedosta, toiminnasta tai elämyksestä. Verkossa myös harrastajamääriltään pienet alat tai pienet seurat voivat rakentaa verkostoja, joissa jaetaan ja viedään yhteistä kiinnostusta eteenpäin aiheesta.

Kansalaisuuden idea on vettynyt

Oikeusministeri Tuija Brax on huolissaan, kun suomalaisissa perheissä ei enää puhuta politiikkaa kotona. Päivänpolitiikka on pintapolitiikkaa, joka välittyy nuorille mediasta tuttuina naamoina ja vaikutelmina – ulkopuolelta katsottavana viihteenä. Mutta miten me vanhemmat, ”suurten ikäluokkien perässähiihtäjät”, edistämme asioiden avautumista nuorillemme? Puhutaanko perheissä muuten yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista vai onko kaikki elämyksellinen toiminta viihteeseen tai kuluttamiseen nivoutunutta? Ja voiko kaiken kasvatusvastuun sysätä tosiaan kodin ulkopuolelle vai voidaanko vanhemmilta ”edellyttää” aktiivista keskustelua ja näkökulmien avaamista jälkikasvulleen koskien niin politiikkaa, uskontoa kuin elämää yleensä?

Maailma on entistä mutkikkaampi, mutta samalla tavoitettavissa suorien kontaktien kautta tavalla, joka ei ole koskaan ennen ollut mahdollinen. Lähestymiskynnys on matalampi ja viestinvälitys nopeaa. Tämän päivän uudet IT-käyttäjät ovat digitaalisia natiiveja, joilla on ulottuvillaan enemmän tietolähteitä kuin kenelläkään aikaisemmin – ja taidot etsiä tietoa. He ovat kiinnostuneita erilaisista asioista ja aiheista, ja hakevat yksilöllistä kosketuspintaa tapahtumiin ja tekemisiinsä – elämyksiä! Varsin usein ymmärretään elämyksellä tarkoitettavan samaa kuin viihteellä, mutta elämys on kuitenkin enemmän. Elämys on henkilökohtaisesti merkityksellinen kokemus, joka koskettaa, sitouttaa ja osallistaa toimintaan.

Löysistä siteistä suuntaa tulevaisuuteen

Ja tarvitaanko sitouttamista: jospa toimintaan osallistuukin määrällinen joukko X toimijoita, jonka osallistujat vaihtuvat. Jos nuoret kerran kaipaavat elämyksiä ja haluavat osallistua valikoivasti – eikö sekin ole parempi kuin ei osallistua ollenkaan? Ehkä suurin laiskimusten joukko olemmekin me generation X, joka ei oikeasti osallistu mihinkään, edes nopealla frekvenssillä innostavaan puuhaan? Itse ajattelen, että nuorille tämmöinen löysä liitos voikin olla juuri hyvä tapa etsiä omaa itseään ja rakentaa kuvaa maailmasta ja sen toiminnoista. Vasta elämänhallinnan myötä avautuu mahdollisuus osallistua kansalaistoimintaan, ja edistää oman kulttuurin ja oman yhteisön sopeutumista vieraaseen ympäristöön ja avata kyky oppia uudesta tavasta elää, sovittaen se yksilön henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja –kokemukseen. Jotta ihminen voi vaikuttaa asioihin yksityistä laajemmalla tasolla, on hänellä oltava siihen riittävät fyysiset ja psyykkiset edellytykset (ks esim. Maslow), motivaatio ja yhteisön kautta rakentuva oikeutus teoilleen.  Äärimmäisen hyvä esimerkki tästä ovat mm. maahanmuuttajat, joiden on pystyttävä rakentamaan elämän perusedellytykset vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä tyhjästä, ilman vanhoja tukiverkostoja, ilman omaa perhettään.

Politiikka on paitsi pintapolitiikkaa, myös valtiohallinnon koneisto, jossa puolueiden tehtävä on myydä vaihtoehdot kansalle. Jotta politiikasta tulee aidosti demokraattista, on sen avauduttava niihin toimintaympäristöihin ja niille foorumeille, joissa kansalaiset viihtyvät. Viihtyminen ja viihde taas ovat kaksi eri asiaa. Diginatiivit viihtyvät verkossa. Avoimuus ja uudet toimintatavat mahdollistavat osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toisenlaisen tulevaisuuden, jossa yhteiskunta on ihmisten. Tommi Hoikkala väitti Ylen kolumnissaan jo, ettei yhteiskuntaa ole, on vain yksittäisiä kuluttajakansalaisia. Itse näkisin kuitenkin toisen tulevaisuuden, jossa vaikuttamisen kanavat avaamalla osallisuus saadaan nostettua aivan toiseen potenssiin. Yhteiskunta on meistä jokainen, asiat ovat jokaisen, eivätkä joidenkin muiden. Osallistumalla vaikutamme omiin mahdollisuuksiimme, oikeuksiimme, etuihimme ja velvollisuuksiimme kansalaisena.

Asiakas – kuluttaja – liikelaitos – palvelutuottaja

Kunnat nähdään halpamyymälöinä, joista kuluttajat saavat massatuotteita, tarjoushintaisia palveluita ja pikkuviallisia poistoeriä. A-luokan palveluita tai erikoistuotteita löytääkseen asiakkaat ohjataan ostoksille hienompiin tavarataloihin. Alkaa olla vanhanaikaista ajatella, että kunnassa on asukkaita, joilla on yhtäläiset oikeudet ja kansalaisvelvollisuudet. Heillä on yhdenvertainen oikeus käydä koulua, käyttää julkista liikennettä, elää terveinä ja vanheta arvokkaasti. Kansalaisuus liittyy demokratiaan ja asukkuus kotipaikkaan.

Vaikka salamaorganisaatiot ja itseohjautuva kansalaisaktiivisuus tuovatkin uusia tapoja toimia, on Suomi lähtökohtaisesti järjestötoiminnan luvattu maa. Verkko mahdollistaa hyvin erilaisia tapoja toimia ja osallistaa myös uusia toimijoita. Järjestötyö kuitenkin edellyttää osaamista- Ukolta klopille ja on koettu vaikeaksi markkinoida ja tavoittaa kohderyhmiä järjestötyön koulutukseen. Nuoret myös kokevat liittymisen johonkin ryhmittymään paitsi raskaaksi tavaksi toimia sekä heidän toimintaansa ja vapauttaan rajoittavaksi asiaksi. ”Voin tulla mukaan, jos ei tarvitse liittyä mihinkään”. Yhdistys voi toimia myös rekisteröitymättä, mutta mitä etua sillä saavutetaan? Mistä johtuu haluttomuus sitoutua yhteiseen tekemiseen, jos asia ja aihe kuitenkin koetaan merkitykselliseksi?

3 thoughts on “Markkinoiden vai marginaalien suuntaan?

  1. Ville Venäläinen says:

    Minä uskon että tavallaan meillä on tällä hetkellä yksi jalka vanhassa maailmassa ja toinen tulevassa. Ikäänkuin toinen jalka olisi toisella lautalla ja toinen toisella. Molemmat lautat ovat lipumassa eri suuntiin.🙂

    Järjestömaailmaan kuuluu mielestäni usko hierarkioihin ja vahvaan rakenteeseen. Siellä merkitys voi monelle nuorelle määrittyä aseman kautta, mikä ei voi olla alussa mikään merkittävä. Tämä on selvästi vanhaa maailmaa.

    Merkityksiä ja motiiveja nuorilla on, niin kuin muillakin, mutta nuo hierarkian portaan ja ajatusten myynti tuntuu varsin turhalta. Niin tuntuisi minustakin, miksi en etsisi niitä kanavia, mistä löydän suoraan ne tahot jotka ovat luonnostaan kiinnostuneita samoista asioista kuin minä? Verkko yhdistää luonnostaan tällaisia tahoja. Tämä on taas uutta maailmaa.

    Juttusi alussa tuli mieleeni työpaikkanani, millä paikkasin taloudellista kuoppaani opiskeluaikoina. Toimin tuolloin portsarina (Erittäin ihmistuntemusta kasvattava ammatti, suosittelen kaikille räkänokille😉 ).

    Alkuilta oli aina mielenkiintoista aikaa ravintolassa. Osa ihmisistä käy kääntymässä ja toteaa ettei paikalla ole muita ja lähtee pois. Kuitenkin loppuillasta yleensä talo on kohtuullisen täynnä ja tunnelma korkealla. Ketkä tulee ensimmäisenä paikalle, jotta paikka ei ole tyhjä?

    Ensimmäiset asiakkaat eivät tule paikalle muiden vuoksi. Heillä on jokin muu merkitys saapua paikalle. He eivät tarvitse muita rakentaakseen itselleen iltaa. Heille riittää puitteet ja oma kiinnostus viettää iltaa. Näiden jälkeen paikalle saapuu muutkin. Itse, jos olisin ravintolayrittäjä, satsaisin tuohon kohderyhmään erityistä huomiota. Seuraajat, tulee kun on riittävästi paikalla ihmisiä joilla on aito innostus asiaan.😉

  2. Sanna Brauer says:

    Me olemme loistavassa positiossa – osa vanhaa maailmaa, mutta tutkimusmatkalla tulevaan. Etsimässä ymmärrystä ja rakentamassa siltoja yhteistoimille – viestin välittäjiä, kääntäjiä…

    Luin eilen Tapscottin Grown up digitalia ja tajusin tämän olemisen hienouden. Se mitä generation X käsittää elämisellä ja olemisella (ja me Ville muuten ollaan siitä aika hyviä esimerkkejä) on murroksen sukupolvi – NGen on se joka rakentaa uutta maailmaa, maailmaa, johon me nyt jotenkin heittäydymme uteliaina ymmärtämään ja oppimaan … hitsi, että haluan olla tolkuissani vielä nähdäkseni ja ymmärtääkseni sitä seuraavan sukupolven!

    Kuulen mielelläni muittenkin kommentteja Grown up digitalista! Itse tykkäsin erityisesti siitä, kuinka ne asiat, jotka me sosiaalisessa mediassa liikkuvat jo tiedämme, on kirjoitettu luettavaan ja ymmärrettävään muotoon myös niille, jotka eivät ole mukana muutoksessa. Mutta joiden on elettävä sen kanssa…

  3. Outi says:

    Grown Up Digital on luettu täälläkin. Sain sen itse asiassa luettavaksi kommentointia varten. Kahdella lauseella kiteytettynä kommenttini kuului: “Ymmärrettävä selvitys siitä, mitä nyt on meneillään. Merkittävä kirja, suosittelen vaikka kääntämistä.”

    Vähän häiritsi Tapscottin ylioptimistisuus, liekö normiamerikkalaisuudesta johtuvaa vai vaikuttaako kenties se, että herralla on jotakin sosiaalisen median yrityskäyttöön liittyvää liiketoimintaa. Toisaalta, ko. liiketoimintaa hänellä varmastikaan ei olisi ilman palavaa kiinnostusta sosiaaliseen mediaan.

    Eräässä keskustelussa juttelimme siitä, miten ainakin toistaiseksi on pystynyt ymmärtämään näitä uusia asioita ainakin sen verran, että kaikki on “kivaa ja kiinnostavaa”. Mietimme sitten, että missähän vaiheessa tulee se hetki, jona tipahdamme kolisten kärryiltä ja huomaako sitä itse🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s