Ilmiöpohjainen oppiminen ja motivaatio

Jatkoa aikaisempaan pohdintaani arvioinnista

”Tavoiteorientaatioiden ajatellaan kuvastavan oppilaan ajatusta siitä, miksi hän tekee tehtävää ja toivoo onnistuvansa siinä tai vaihtoehtoisesti yrittää välttää suoritustilannetta”

(Veermans M.& Tapola, A. Motivaatio ja kiinnostuneisuus teoksessa Järvelä S. & Häkkinen P. & Lehtinen E.2006. Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö, 67)

Olen saanut tutustua Otavan Opiston ilmiöpohjaiseen oppimiseen verkossa, ja pilotit vaikuttavat kovin kiinnostavilta. Jäin kuitenkin pohtimaan opiskelijan motivaatiota tarttua tehtäviin, joiden aiheet sinällään kiinnostavat, mutta jonka tulosten arvioinnista opiskelijalla ei ole selvää kuvaa prosessin alussa. Suuri osa oppilaitoksen ympäristöissä tarjoamasta oppimisesta tähtää kuitenkin joko tutkintoon tai tiettyyn määrään tunnustettuja suoritteita. Tuntuu helpolta ajatella nuoren, jolla on paljon muutakin elämässään juuri sillä hetkellä ajautuvan helposti verkkokurssilla välttämisorientaatioon, jossa hän tekee vain sen mikä on pakko, minimi. Mutta entä jos suorituksen, pakon, alarajaa ei ole määritelty? Millaisilla eväillä synnytetään oppimisorientaatio, jonka tavoitteena on oppiminen opittavan asian itsensä vuoksi, eikä esimerkiksi oppimiseen sijaan tarve suorittaa, selvittää tehtävät paremmin kuin muut ryhmän opiskelijat?  Voin hyvin ajatella innostuksen löytyvän esimerkiksi taideaineiden opiskelijoille, jotka tutkisivat ilmiötä nälkäsinä joka tapauksessa, mutta haasteelliselta malli tuntuu erityisesti esimerkiksi lukion aineiden osalta, jossa kaikki ei voi kiinnostaa kaikkea, vaikka näkökulmaa voikin säätää ja kääntää.

Veermansin ja Tapolan (2006, 67) mukaan opiskelija tulkitsee itselleen sopivan orientaation tehtävän annosta ja palautteesta. Tehtävän ohjaus ja siihen liittyvä arviointi rakentavat oppilaalle käsityksen siitä millaista suoritusta häneltä odotetaan. Entä kun arviointikriteerit ovat avoimet, ja mahdollisten suoritusten määrä ja arviointiperusteet muotoillaan vasta tehtävän sulkeuduttua? Millaisen kokemuksen opiskelija saa prosessista, mikä häntä kannustaa oppimaan ja käyttämään aikaansa tuotoksen valmistamiseksi? Ovatko oppimistulokset parempia vai heikompia kuin saman aiheen selkein etukäteistiedoin arvioinnista suorittaneet? Miten tällainen menetelmä toimii eri ikäkausilla? Olen monelta opettajakollegalta kuullut kuinka päinvastoin selkeät suorite versus arviointi kriteeristöt antavat aikuisopiskelijoille vapauden oppimiseen, vapauden valita minkä tasoiseen suoritteeseen käyttävät aikaansa ja kuinka paljon? Pidän selkeistä kriteereistä itsekin – voin asettaa realistiset tavoitteet ja allokoida resurssini. Onko toisen oppijan aika arvokkaampaa kuin toisen? Miten käytettyä aikaa mitataan, kuka päättää ajan arvon?

4 thoughts on “Ilmiöpohjainen oppiminen ja motivaatio

  1. Anne R. says:

    Arviointi pitäisi olla yksi oppimisen työväline oppijalle itselleen, ei pelkkä opettajan lopuksi suorittama toimenpide. Kun kyse on formaalista kouluopetuksesta, jossa lähtökohtana on toteutusmuodosta riippumatta aina opetussuunnitelma, on siinä hyvä lähtökohta arviointikriteerien aukikirjoittemiselle. Tavoitteet kerrotaan, tavoitteen saavuttamisen tasot kuvataan ja hieman voidaan myös kuvailla vaadittavaa työmäärää suhteessa tavoitetasoon (minimiarvosanan saat, kun…).

    Väliarvioinnit, vertaisarvioinnit ja itsearvioinnit opastavat myös oman työskentelyn ohjaamiseen.

    Vaikka kyse olisi ilmiöpohjaisesta työskentelystä ja osasuorituskoosteista henkilökohtaisesti räätälöidyn suunnitelman mukaan, arviointi pitää olla alusta alkaen selvä.

    Harrasteopinnoissa asia on toisin.

  2. Sanna Brauer says:

    Juuri näin, kiteytit Anne hyvin mistä taannoin puhuimme! Arviointi on työkalu opiskelijalle itselleen, ja erityisen merkityksellinen silloin, kun oppija on matkallaan vaiheessa, jossa oppiminen on arvosanaa tärkeämpää. Se kuulostaa hassulta, että arvioinnin elementteihin tulee kiinnittää entistä tarkemmin huomiota,kun arvosanapaine katoaa – mutta niin se vain on, että opetussuunnitelmat saa eloon ja henkiin rakentamalla oppimisen portaat selkeästi näkyviin!

  3. Sanna Brauer says:

    Mainintana vielä tuohon omaan kirjoitukseeni, että mitä tapahtuu, kun oppija innostuu – menee ja tekee aktiivisesti – mutta lopputulos ei vastaa hänen omaa käsitystään suorituksen arvosta tai edes ylitä tarvittavaa suoritusta opinnoissa etenemiseksi? Mikä saa hänet innostumaan sinällään hienoista ilmiöistä jatkossa?

  4. Tuomo Turja says:

    Jatkoa tuohon. Entäpä jos oppija innostuu ja menee ja tekee jotakin, mistä ei kunnian kukko laula? En tarkoita nyt pommin valmistamista omatoimisesti vaan esimerkiksi sellaisia luovia oppimis- ja toteuttamisprojekteja, jotka tulkitaan normistoa tai lakia rikkoviksi ja siten tekijälleen sanktioita aiheuttaviksi. Esimerkiksi kelpaa taideprojekti Tukholmassa: talo asunnottomille, mikä johti taideopiskelijan erottamiseen oppilaitoksestaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s