Minähän olenkin ahdasmielinen? Olin…

Taidepiireissä ollaan jotenkin poikkeuksellisen luovia ja intuitiivisiä muihin verrattuna. Vai mitä?

Sivistyneenä ihmisenä en tietenkään ajattele niin, koska uskon, että luovuutta on meissä kaikissa, toteutumiskanavat vain vaihtelevat. Toinen meistä on luova työssään ja toinen puutarhassaan. Ilmeisesti olen kuitenkin jossain vaiheessa elämääni teatterikentällä omaksunut jonkin ylennysmerkin ammattitaiteilijoille, sillä muuten en osaa selittää sitä, miten tätä viikkoani on riemastuttanut niin moneen kertaan ihmisten innostus ideoida ja toteuttaa asioita, että en voinut moista ajatella löytäväni. En edes sieltä taidepiireistä, joissa työskentelin vuosia lahjakkaiden ja luovien ihmisten kanssa.

Laitosteatterin arki perustuu vuosien, kymmenien vuosien, aikana syntyneisiin rutiineihin. Ne ovat turvallisen ja kustannustehokkaan työskentelyn elinehto. Luovuus tapahtuu sille annetussa raamissa, yhteisön ja yleisön ehdoilla. Raamin koko riippuu perustoiminnan mahdollistamista vapauksista. Teatterilaiset rakastavat työtään, teatteriaan ja viettävät siellä enemmän aikaa kuin kotonaan. Ihmiset reagoivat reilusti tunteella, niin hyvässä kuin pahassa. Se on uskomaton rikkaus, josta varmasti rakentuu osa teatterilaisuutta – jokainen joka on työskennellyt ammattiteatterissa, on siinä jollain tapaa kiinni aina. Valojen lämpöä, pölyä sillalla ja katsomon portaita…aina joku kysyy, miten voit, mitä kuuluu – miten veljesi kummin kaima jaksaa?  Se on minussa aina, teatteri. Minä rakastan sitä tuoksua, joka leijuu näyttämöltä sivulämpiöön – se tuoksuu kodilta.

Kuka ei puolustasi kotiaan?  Kun sitä ajattelee tarkemmin, niin totta: yleensä jokainen lause aloitettiin sanalla ei! Ei voi, ei pysty, ei kykene – ei halua. Muutosvastarintamat murtuivat kyllä selitysten myötä, mutta välitöntä innostusta olen ainakin itse kokenut harvoin teatterin työyhteisöissä! En siis tarkoita, että teatterissa ei olisi innostavia ihmisiä, teoksia tai tilaisuuksia innostua – kaikki on vain tehokkaasti paketissa, ja innostuksen hetket omituisen intiimejä verrattuna yhteisölliseen työskentelyyn. Ideoita syötetään hallitusti, ja organisaatiossa opetellaan uusia tapoja viestiä ja tuoda tuoreita ajatuksia mutkan kautta käytäntöön. Kun “ei” siirtyi myös omaan sanavarastooni aktiivisena lauseen avauksena, päätin etsiä parempia tapoja  kehittää kulttuurilaitosten toimntaa, ja lähdin opiskelemaan.

Miten mahtavia ihmisiä olenkaan saanut työskentelemään kanssani, ja miten loistavia asioita tälläisessa ilmapiirissä voi syntyä!

Tällä hetkellä olen saanut suunnattomasti innostusta työhöni. Ennakkoluulottomat ihmiset, jotka haluavat muutosta, ovat aarre, jolloista en ole ennen löytänyt. “Loistavaa, aivan mahtavaa – mene ja tee!” Omissa korvissani se kuulostaa käsittämättömältä, hienolta – etenkin kun olen aiemmin tottunut tekemään asiat pitkän kaavan kautta ja käyttämään toisinaan suhteettoman paljon aikaa asioiden “myymiseen”. Luovuus vaatii tilaa, mutta myös kannustusta ja rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin. Aina ei ole oikea aika, mutta innostuvat ja innostavat ihmiset täytyy päästää välissä kevätnurmille kirmailemaan. Ammattitaitoa on pitää jalat maassa, vaikka pää on pilvissä.

“Herran haltuun ja vauhti korjaa virheet! ” Duudson Hildén

Se mitä teatterista kaipaan joka ikinen päivä, on parempi puoliskoni – hän, ystäväni ja kollegani, joka innosti, kannusti ja pudotti – teki työtä kanssani rakkaudella, rakkaudesta teatteriin, joka päivä. En usko, että koskaan pystyn löytämään yhtä symbioottista ja vapauttavaa tapaa työskennellä – ja ehkä tärkeintä onkin tunnistaa ja muistaa se ilo, minkä yhdessä tekeminen ja tulosten jakaminen parhaimmillaan antaa. Ja  luottamus. Esimiehenä minun ei tarvinnut vuosiin tarkistaa, oliko asiat hoidettu – ja koin myös nauttivani itse suurta luottamusta monella tasolla. Tällaisessa tilanteessa voi keskittyä olennaiseen ja luoda uutta. Luottamus on vapautta.

Välillä on hyvä kokeilla jotain ihan uutta! Luin professori Liisa Välikankaan ajatuksia (tiiviisti mm. Ylellä) innovaatioista. Hän oli kokeillut mm. näyttelemistä oppiakseen uutta – ja löytänytkin  teatterin yhden hyvän peruslauseen: Kuinka paljon on valmis antamaan itsestään? Ideat ja innovaatiot ovat Välikankaalle työtä ja huvia. Hänen mukaansa Suomessa ajatellaan usein, kuinka idea on hyvä vain jos se toteutetaan ja se saavuttaa menestystä — ideoilla on kuitenkin itseisarvo; vaikka niillä ei rikastuisi, ne tekevät elämästä rikkaamman. Minä tykkään tehdä työtäni, ja luoda uutta. Luovuus on se elämäni rikkaus, josta en voi luopua ja etsin aina innostavan toteutumiskanavan toiminnalleni – ja olen myös valmis antamaan itsestäni.

Olen sillä tavalla hassusti rakennettu, kuten monet taidealoilla työskentelevät, ettei palkkaa työstä voi oikeasti mitata rahassa. Olen taiteilija ja tutkija, joissa molemmissa on jotain hyvin samaa. Taiteilijana tutkin työn alla olevaa teosta, etsin ja luon merkityksiä, ja lopulta maalaan ne valoillani osaksi kokonaisuutta. Tutkijana etsin ja luon merkityksiä, ja lopulta piirrän ne merkeiksi paperille. Nautin molemmista – prosessissa on jotain hyvin samaa, ja työskentelen samalla intensiteetillä. Pohdin, merkitsen ajatuksia muistiin, liitän niitä kokonaisuuteen ja hion lopulta yhdeksi teokseksi. Palaset päivällä, ja kokonaisuudet vapaasti virraten yöllä. Olen absoluuttisesti luovin paniikissa, paineessa ja väsyneenä.

Palatakseni vielä Liisa Välikankaaseen, hän on sanonut myös seuraavaa: “Ideat ovat löytöretkeilyä mahdollisuuksien maailmaan, ja puolivillit ajatukset voivat jalostua kaikkein parhaimmiksi. Siksi ideoita kannattaa heitellä muiden armoille, kehittää yhdessä eteenpäin, nauraa niille, antaa muiden vaikka varastaa”.  Vain sellaiset ideat, joita kaikki muut pitävät täysin mahdottomina toteuttaa, ovat lopulta niitä joissa on eniten sitä liiketoiminta-arvoa, Välikangas sanoo. Tätä löytöretkeilyä me toteutamme Sometussa. On ollut kiinnostavaa seurata Sometun ja sometulaisten kehittymistä. Miten käsitys tiedosta ja tiedon luomisesta muuttuu – kuinka pajon ihmiset uskaltavat antaa itsestään? Uudet tavat työskennellä, tuottaa ideoita ja innostaa vaativat suuren muutoksen organisaatiotasolla, mutta erityisesti yksilötasolla.

Kirjoitin aiemmin aivoista ja rakenteista, ja mainittakoon, että uskon meidän ihmisten olevan sen verran pieniä, ettemme voi määrittää absoluuttisesti tällaisten rakenteiden, verkostojen  merkityksiä tai nähdä universaaleja kokonaisuuksia.  Meillä on kuitenkin kyky tarkastella omaa kehitystämme ja toimintaamme. Minusta on hauskaa ja tärkeää kartoittaa oppimispolkujani – työssä, opinnoissa ja elämässä. Oppimisen oivallukset konkretisoituvat kartalla, ja vahvistavat kokemusta matkan merkityksestä. Kaikki mitä näin, tein ja opin – ehkä kasvoin hieman ihmisenä —miten mitättömän tuntuiset seisakkeet tuovat joskus suunnan matkalle?

Hyvä matka edellyttää hyvää seuraa. Viime viikolla luin lounasseurakseni (on muuten sosiaalisempaa lounastaa FB:ssa, kuin vastapäisessä intialaisessa) Venäläisen Villen kasvutarinaa ja hänen kokemuksiaan ITK:sta. Lukekaapa kaksi erilaista kokemusta 2008 ja 2009.🙂

 

 

 

2 thoughts on “Minähän olenkin ahdasmielinen? Olin…

  1. Ville Venäläinen says:

    Oho. Enpä ollutkaan tullut lukeneeksi mitä viime vuonna ajattelin🙂

    Jäin miettimään tuota teatteria jota kutsut kodiksi. Onkohan Sometusta tulossa osalle meistä eräänlainen koti? Koti tai ainakin kiintymys syntyy tiiviistä vuorovaikutuksesta ja hyväksyvästä ilmapiiristä. Meistä moni kohtaa sitä verkostossa. Se luo eräänlaista koheesiota, mutta rupeaa myös raamittamaan kokonaisuutta.

  2. Sanna Brauer says:

    Koti vaatii kai jotenkin niitä seiniä, raameja ympärilleen. Henkinen koti… hmmm… mitäs se aiheuttaa kun ollaan “kotonaan”?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s