Keväällä tapahtuu kasvun ihmeitä

Ajatusten aihioista aivoja kasvattamaan

Viime ajat olen poiminut ajatuksia, ja kasvattanut edelleen työhuoneen sedimenttiarkistoja  julkaistuilla artikkeleilla, artikkeleiden pätkillä, satunnaisilla muistilapuilla ja lyhyillä drafteilla omista jutuistani. Pidän tutkijan työstä, jossa saan ja voin löytää uutta muiden ajatusten kautta. Välissä ihan asiayhteyteen kuulumattomat aiheet saavat oman pääkopan liikenteeseen.  

Tänään etsin tongue twistereitä tehdessäni pieniä pronunciation boostereita “aikani kuluksi” ja vastaani tuli artikkeli aivojen koosta.

Brain size

“That may be so, however, new scientific studies across several animal species, including humans, are challenging the notion that brain size alone is a measure of intelligence. Rather, scientists now argue, it is a brain’s underlying organization and molecular activity at its synapses (the communication junctions between neurons through which nerve impulses pass) that dictate intelligence.”

Tämä sai taas itseni pohtimaan verkostojen aktiivisuutta/ passiivisuutta – mitä muuta tarvitaan joukkovoiman lisäksi? On hyvin yksinkertaista perustaa ja ylläpitää yhteisöjä, mutta mitkä ovat ne välineet, joilla aktivoidaan x-määrää organismin jäsenistöä? Facebookin Friend Wheel on lähinnä hauskaa ajanvietettä, mutta kertoo myös kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, miten me ihmiset linkitymme tietoisesti ja tietämättämme toisiimme. Uskon, että jokaisen yhteisön taustalla on näitä rakenteita, joiden kausaalisuhteet ovat vieläpä ihan muuta kuin sitä pintaa , jonka yhteisössämme jaamme.  Odotan innolla Kari A. Hintikan artikkelia Sometun suhteista sekä analyysia osallistumista aktivoivista tekijöistä.

Jotenkin tuo ilmaus “molecular activity at its synapses“, jäi itselleni ajatusaihioksi – mikä on pienin aktivoitava yksikkö ja millaisen reaktion molekyylitason liikehdintä yhteisössä voi aiheuttaa? Miten kannustan ja aktivoin omaa yhteisöäni osallistumaan, aktivoinko avaamalla aihetta vai antamalla vapautta ja tilaa luovuudelle muotoutua juuri omanlaisekseen? Millainen syöte on paras missäkin yhteydessä?

Oma aktiivisuuteni lähtee useimmiten omasta uteliaisuudestani, oppimisen halustani, käytännön tarpeestani tai vain ilosta toimia yhdessä. Useat yhteisöt sisältävät eri toimintoja, jotka ruokkivat näitä kaikkia – mutta miten eväs saadaan maistumaan gourmeelta?

Viime aikoina olen törmännyt kieleen liittyviin ongelmiin enemmän kuin moniin vuosiin; ei riitä että puhutaan suomea tai englantia – tarjottavan informaation tulee olla myös tuttua. On aika haastavaa kääntää “tutuksi” asioita vastaanottajille, joille kaikki on uutta ja minun kieleni kai lähinnä kiinaa. En ole vielä keksinyt tähän mitään muuta ratkaisua kuin sinnikkään selittämisen konkretian kautta ja pyhän yksinkertaistamisen – uteliaisuutta tosin voi herättää ja ylläpitää visuaalisuuden kielellä, kielellä joka on kaikille yhteinen.

Näinhin sanoihin palaan taas kun rakkaani CSS selättää daamin taas hetkeksi – silläkin on tarkoitus, kuten kaikella elämässä!

3 thoughts on “Keväällä tapahtuu kasvun ihmeitä

  1. Ville Venäläinen says:

    Aivot on hyvä suunta ruveta tutkimaan syvemmin verkostoja. Hassua tavallaan. Katsotaankin sisään päin vaikka tutkitaan ihmisten välisiä linkkejä. Minua aivot ovat kiehtoneet myös kauan. Niistä voi hyvinkin tulla vinkkejä siihen, miten verkostoja voi aktivoida ja myös pitää kasassa. Aivot ovat silläkin tapaa mielenkiintoinen elin, että sen neuronit muodostavat verkkoja, mutta samalla niillä on myös oma rakenne verkkojen lisäksi, jossa eri lohkot vaikkakin samanlaiset, hoitavat eri tehtäviä.

    Minua jaksaa hämmästyttää se miten samankaltaisia ajatuksia ihmisillä on joiden kanssa on tekemisissä. Tämä varmaankin liittyy jollakin tapaa vuorovaikutukseen. Luin tämän viestisi nyt, mutta kirjoittelin aamulla omaan blogiini samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta.

  2. brauesa says:

    Jo pienenä viehätyin kovasti kemiasta ja molekyylien rakenteista. Muistan piirtäneeni naisen hulmuavassa mekossa, jonka helman yhdessä langanpäässä oli uusi maailma, uusi avaruus. Tai sitten siinä saattoi olla meidän maailmamme keinahtelemassa maailmankaikkeuden kukkakuosissa. Tämä kuvaa jotenkin sitä käsitystä maailmasta ja rakenteista, jolla pohdin suhteita silloin ala-asteikäisenä lettipäänä ja millaisiin rakenteisiin suhteutan asioita myös nyt. Ihminen on pieni yksikkö, mutta ainutlaatuisuudessaan kiehtova ja korvaamaton.

    Rakenteet koukuttavat, ja siksi pidän kovasti mm. järjestelmäsuunnittelusta. Tai ehkä tykkään kuitenkin perusturvallisista asioista –
    ” järjestelmän tähtimäinen rakenne on vakauden perusta” – jotka sulkevat turhat murheet työkaluista ulos ja vapauttavat keskittymään olennaiseen.

    Onko järjestelmä kuitenkin vain yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki vai tarvitaanko heikkoja lenkkejä aina, jotta tunnistetaan haavoittuvat alueet ja on pakko kokeilla – etsiä uutta? Kehittyä. Tulla vahvemmaksi?

    Maailmankaikkeuden ja tunnetun avaruuden rakenteet edellyttävät heikkoutta, jotta voi syntyä uutta. Millaista heikkoutta me ihmiset siedämme ja tarvitsemme ollaksemme luovia?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s